Ihahaan etusivun kuva kuva

Toimintasuunnitelma 2019 I.H.Ahaa ry

 

Vuoden 2019 toiminta keskittyy järjestämään luentoja ja kursseja koskien hevostaitoja, hevosystävällistä koulutusta, hevosen hyvinvointia, sekä ihmisen kehotietoisuutta.
Yhdistys pyrkii vuonna 2019 tuomaan laajemmalle joukolle esille yhdistykselle tärkeitä arvoja ja toimintatapoja. Tämän toteuttamiseksi on ehdotettu ”I.H.AHAA-päivää”, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen on tarkoitus valita erillinen työryhmä. Jäsenistö on myös ehdottanut luentojen ja kurssien pitäjiksi esim. Anna Kilpeläistä, hevosen hyvinvointi ratsastuksessa, Heli Hyytiäistä, eläinfysioterapeutti, useita mahdollisuuksia luennon aiheeksi, Tuire Kaimiota, hevosen koulutus, Piet Nibbelinkiä ja Noora Ehnqvistiä, maastakäsittely, suhteen luominen hevoseen. Lisäksi on toivottu hevosagilityn kurssia ja ratsastusjousiammuntaan tutustumista, esim. Katariina Cozmei. Kurssien viemistä uusille talleille on harkittu, jotta kurssinvetäjät tavoittavat uusia ihmisiä.
Myös yhdistykselle uusia aiheita, kuten hevosenpidon vaikutus ympäristöön ja ilmastonmuutoksen huomioiminen, on ehdotettu.

Toimintaa vuodelle 2019 on suunniteltu seuraavasti:

I.H.AHAA-päivän suunnittelu.

Luentoja on ajateltu pidettäväksi kolmesta neljään, joista ainakin osa olisi maksuttomia jäsenille.

Kursseja on ajateltu pidettävän kaksi tai kolme.

Noora Ehnqvistin avoin kurssi hevostaidoista on jo sovittu 17.-19.5. Nooran kehotietoisuus ilta on maanantai-iltana 20.5.

Pietin kurssi kesällä. Ajankohta tarkentuu myöhemmin

Varsinaisia kokouksia pidetään kaksi, kevät- ja syyskokous. Kokousten yhteyteen järjestetään luento tai tapahtuma, joka on maksuton jäsenille

 

Tiedottamista jäsenille jatketaan 2 kertaa vuodessa ilmestyvällä tiedotelehdellä, suoralla sähköpostilla, I.H.Ahaan kotisivujen ja facebookissa olevan keskustelupalstan kautta.